Note to self - älä hosu!

Olin todella tohkeissani tulevasta vapusta ja siitä mitä herkkuja nautimme brunssilla. Päädyin valmistamaan tuulihattuja suolaisella ja makealla täytteellä ja lisäksi suolaisia muffinsseja sekä kuorrutettuja gluteenittomia hapannappeja perinteisten nakkien, perunasalaatin ja donitsien oheen. Ajatuksissa kaikki meni kuin tanssi, kuinka muutenkaan.


Todellisuudessa kuitenkin lähes kaikki meni pieleen. Olin unohtanut maustamattoman tuorejuuston, mansikat olivat homehtuneet, tuulihattutaikina onnistui vasta kolmannella kerralla, makeiden tuulihattujen täyte piti lorotella pursottamisen sijaan, nakit tarjoiltiin vahingossa kylminä. Kaikki ainekset todelliseen katastrofiin tarjoiltiin hopeatarjottimella. Ja muistin taas, miksi kannattaa valita sellaisia ruokia, joiden valmistus käy vaivattomasti ja joita on tullut tehtyä moneen kertaan, eikä esim. lähde kehittelemään omasta päästä hutiloiden tuulihattujen täyteideoita ja toteuta heikkoa suunnitelmaa kauheassa kiireessä vajailla aineksilla. Juhlapöydän kattauskin on hyvä valmistella jo edellisenä iltana. 


Mutta hei, kaikesta huolimatta meillä oli kivaa. Tuulihatut maistuivat. Myös ne makeat, vaikka täyte liian löysää olikin. Ja broilermuffinssit, ne olivat jälleen hitti!




Broilermuffinsit (10-12 kpl)


4,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl persiljaa
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 muna
1 dl sulatettua rasvaa
1,5 dl kermaa
1 dl maitoa
n. 100 g kypsää broileria 
100 g fetajuustoa
Ripaus mustapippuria


Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja sen jälkeen muna, rasva ja kerma-maito. Lisää lopuksi pienennetty broileri ja murusteltu fetajuusto. Paista uunissa n. 20-25 minuuttia.


Kommentit