Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Jauhoton, suolainen kääretorttu

Äiti oli saanut hyvältä ystävältään aivan ihastuttavan suolaisen kääretortun ohjeen. Pohja on täysin jauhoton ja siten tietenkin gluteeniton, mutta myös vähähiilihydraattinen. Minulle tätä tarjoiltiin äidin syntymäpäiväkahvilla ruohosipulituorejuuston, savulohen ja kapriksien kera. Itse olen tehnyt jo kolmeen kertaan sen jälkeen. Kolme kertaa ei varsinaisesti olisi hämmentävää, mutta koska äidin synttärikahvit juotiin kesäkuun alkupuolella, niin tahti on ollut varsin tiivis :D  Ihan ensin on pakko sanoa, että jos kuvittelet tämän olevan kuin munakasrulla, olet väärässä. Tämä ei maistu siltä eikä suutuntumakaan ole munakasrullamainen. Kuten hyvä hyvä ystäväni sanoi, tämä on kuin voileipäkakkua . Totta, tästä tulee hyvin voileipäkakkumainen fiilis. Äitini tarjoili tätä tuorejuustopohjaisella täytteellä, mutta itse olen ehkä enemmän majoneesi-ihmisiä, sillä tuorejuusto on minun suuhuni jotenkin todella täyteläistä. Mutta kuten aina, nämä ovat makuasioita. Ja  kannattaa miettiä kumpi sopii

Viimeisimmät blogitekstit

Broilerivartaat grillissä

Tomaattinen broilervuoka salaattijuustolla

Moni kakku päältä kaunis.. paitsi brita!

Kesäkurpitsapihvit, dijonperunat ja laiton tsatziki

Hunajaiset kaurasämpylät

Masaliisa - enemmän on enemmän!

Note to self - älä hosu!

Broilerpiiras caesarin tapaan

Masaliisa ihmemaassa